Partiokannus tiedottaa 1/2018

Partiokannuksen hallitus esittäytyy
Partiokannuksen hallitussemmaa vietettiin viime viikonloppuna Kavalahdessa yhdessä Päpan ja EPT:n hallituksien kanssa. Tänä vuonna Kannuksen hallitukseen kuuluu puheenjohtaja Ilari Laitinen, varapj Sara Kupari, kv-vastaava Arttu Lahtiharju, koulutusvastaava Jussi Ahonen, ohjelmavastaava Markus Häggblom sekä Ari Toivonen. Hallitukseen saa mielellään olla yhteyksissä, kertoa kuulumisia, ideoita ja palautetta.

ROK etsii johtajaansa!
Partiokannuksen seuraava ROK  järjestetään 9.-11.3. ja 23-25.3. Kurssiviikonloppujen lisäksi on alku- ja lopputapaamiset, jotka kestävät yhden illan kumpikin. Jotta ROK voidaan järjestetää taas tänä vuonna, tarvitaan kurssille kurssinjohtaja kouluttajien lisäksi. Kurssinjohtajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt, kiinnostunut kouluttamisesta ja partiolainen. Kurssijohtajan tehtävänä on vastata kurssin onnistumisesta. Kurssijohtajan pestiä helpottamaan on tehty muistilista. Kurssijohtaja saa hallituksen sekä aikaisempien kurssijohtajien tuen. On tärkeää, että ROK saadaan järjestettyä taas tänäkin vuonna, jotta lippukunnissa on hyviä johtajia myös tulevina vuosina. ROK myös yhdistää vantaalaisia partiolaisia sekä on monelle partiolaiselle partiomuisto, jota muistellaan vielä vuosienkin päästä.

Olisitko sinä seuraava kurssinjohtaja tai tiedätkö sopivan? Ilmianna potentiaalinen kurssinjohtaja Kannuksen varapj:lle Saralle (sara.kupari@gmail.com) tai koulutusvastaava Jussille (jugge.99@gmail.com).

Ilmoita ryhmäsi mukaan Cyber 4-Kamppiin
Nyt on aika ilmoittautua Cyber 4-kamppiin, joka kisataan jo envi viikon lauantaina 27.1.2018! Kisa alkaa Suomen aikaa klo 11.00 ja päättyy klo 20.00. Kisan nettisivut löytyvät täältä www.4-kamp.dk ja kisaan voi ilmoittaa joukkueita osoitteesta www.4-kamp.dk/newreg.cgi . Ilmoita joukkue myös kuksaan, jotta tiedämme, monta joukkuetta Suomesta osallistuu! Tässä kuksalinkki: kuksaan.fi/18862.

Cyber 4-kamp eli C4K kisataan netissä vuosittain. Tapahtumassa partiolaiset Ruotsin Huddingesta, Tanskan Lyngbystä, Norjan Askimista ja Suomen Vantaalta kisailevat erilaisissa nokkeluutta, tiedonhakutaitoja ja luovuutta vaativissa tehtävissä. Kilpailu koostuu neljästä osa-alueesta, joissa kussakin on erilaisia tehtäviä. Vastaaminen tapahtuu lähettämällä kuvia ja videoita tai vastaamalla kysymyksiin. Kilpailukielenä toimii englanti.  Säännöt löytyvät osoitteesta: http://4-kamp.dk/rules.shtml

ROKilla ja EA-kertauskurssilla vielä tilaa
Partiokannuksen kevään RO-kurssille mahtuu vielä mukaan. ROKilla opetellaan ryhmänjohtamisen taitoja, jotka helpottavat niin viikkokokousten, kuin retkienkin  suunnittelussa ja toteutuksessa. Ilmoita itsesi tai vinkkaa lippukuntasi samoajille. Lue lisää Partiokannuksen nettisivuilta.
Ilmoittaudu mukaan 4.2.2018 mennessä: kuksaan.fi/18442

Partiokannuksen EA-kertauskurssilla on vielä pari paikkaa vapaana. Lue lisää Partiokannuksennettisivuilta ja ilmoita itsesi mukaan 28.1.2018 mennessä: kuksaan.fi/18444.

Kevään aluetapaamiset lippukunnan johtokolmikoille 
Kevään ensimmäinen aluetapaaminen kolkuttelee jo ovella.  Tule siis mukaan 15.2. koko Vantaan yhteiseen aluetapaamiseen, joka  järjestetään Länsi-Vantaalla Martinlaakson juna-aseman vieressä, Jyvänen-nimisessä ravintolassa. Jyväsestä on varattu aluetapaamiselle kabinetti. Ilmoittaudu mukaankuksaan.fi/18502.

Kevään toinen aluetapaaminen järjestetään Itä-Vantaan puolella 12.4.2018 (Huom! tästä ollut liikkeellä väärää päivämäärää ja tämä siis oikea!!). Merkkaa päivämärää kalenteriisi ja tule mukaan 12.4.2018.