Tikkurilan Siniset – Historian Havinaa

Tikkurilan Siniset on perustettu jo vuonna 1946, jolloin se aloitti toimintansa
poikalippukuntana. Tikkurilan Sinisille perustettiin sisarlippukunta Tikkurilan Tapion Tytöt
1957 tyttöpartiolaisia varten. Lippukunnan yhdistyivät saman nimen alle vuonna 1983 ja siitä
lähtien se on toiminut sekalippukuntana. Lippukunta toimii Tikkurilan suuralueella.
Tällä hetkellä lippukunnassa on noin 80 jäsentä ja toimintaa tarjotaan kaikissa partion
ikäkausissa. Kolomme sijaitsee Satomäessä Tikkurilan Seurakunnan kerhotilassa. Ryhmät
kokoontuvat viikoittain ja retkeilevät ahkerasti. Lisäksi lippukunta järjestää perinteisesti syysja
kevätretken koko lippukunnalle. Kevään ja syksyn lopussa järjestetään myös vuosittain
juhlat, joissa uudet jäsenet antavat lupauksen ja saavat huivin sekä jaetaan suoritus- ja
ansiomerkkejä.

Lippukunta osallistuu Partiokannuksen, Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ja Suomen
Partiolaisten tapahtumiin, kisoihin ja leireille säännöllisesti. Lisäksi järjestämme omia
kesäleirejä satunnaisesti.

Lippukunta omistaa tontin Nummi-Pusulasta, jossa retkeiltiin ahkerasti 2000-luvun
alkupuolella. Lisäksi lippukunnalla on vuonna 1994 rakennettu Puffalo-niminen kämppä
Klaukkalassa Tikkurilan Seurakunnan omistamalla tontilla. Nimi juontaa juurensa
lippukunnan maskotin, Puff-lohikäärmeen, nimestä. Puff seikkailee lippukunnan
tapahtumissa ja sen kuvan voi löytää t-paidoista ja huppareista.

Lippukunnalla on oma perinteinen Empatia-lehti, joka herätettiin muutama vuosi sitten
henkiin 10 vuoden tauon jälkeen. Tällä hetkellä Empatia ilmestyy verkossa 2 kertaa
vuodessa.

Lippukunnan taustalla toimii tukiyhdistys Tikkurilan Partiotuki ry, joka huolehtii mm. uusien
huivien hankinnasta. Lisäksi teemme yhteistyötä seurakunnan kanssa sekä vuokraamme
yhteistä varastoa Aviapartion kanssa.

Meillä on nettisivut, joiden lisäksi meidät löytää Facebookista ja Instagramista
@tikkurilansiniset

“Miten niin landella
Kehäradan varrella
Itä-Vantaan ykköset
Tikkurilan Siniset!”