Viime viikonloppuna joukko vantaalaisia partiolaisia suuntasi Tanskaan, jossa järjestettiin pohjoismainen 5-ottelu. Suomea 5-ottelussa edustivat Emut Aviapartiosta ja Zajavat Partiolippukunta Tavasteista. Emut ja Zajavat ansaitsivat kisapaikkansa viime syksyn Laten Laukassa. Laten Laukan kaksi parhainta tarpojavartiota pääsevät edustamaan Partiokannusta ystävyyskaupunkien jokavuotiseen 5-otteluun. Tämän vuoden 5-ottelu järjestettiin Tanskan Lyngbyssä.
Perjantai iltana, lento- ja junamatkan jälkeen, vartiot tekivät iltapalaksi tikkuleipiä ja nakkeja. Ensimmäisen illan ohjelmaan kuului myös tutustumista lähialueeseen ja majoitteiden pystytys.
Seuraavana päivänä ohjelmaan ja otteluun kuului erilaisia tehtäviä. Ensin tehtävänä oli rakentaa ritsa, jolla ammuttiin tölkkejä. Ritsa-rastin jälkeen vartiot kasasivat nuotion ja polttivat sen avulla narun poikki. Iltapäivällä tehtävänä oli tutkia läheistä metsää ja myöhemmin yöllä vartioille annettiin tehtäväksi piiloutua sinne ja johtajien tehtävä oli etsiä heidät. Tämän jälkeen oli vielä grillivartaita ja sen jälkeen uni tulikin nopeasti.
Sunnuntaina purettiin majoitteet ja pakattiin tavarat. Pakkaamisen jälkeen aikaa jäi vielä jauhosotaan. Vartiot askartelivat sukkahousuista ja jauhosta palloja, joilla sitten heittelivät toisiansa. Se olikin mielenkiintoinen tapa lopettaa yhteinen viikonloppu. Kaikki kiva loppuu aikanaan, joten vuorossa oli enää päättäjäiset ja sen jälkeen oli aika suunnata kotimatkalle. Zajavat tulivat tämän vuoden 5-ottelussa toisiksi ja Emut neljänsiksi. Viikonloppu oli huikea kokemus ja kaikilla oli todella hauskaa!
Lisää kuvia 5-ottelusta löytyy täältä.
Teksti: Zajavat ja Larissa Olasvuori
Kuvat: Arttu Lahtiharju & Emma Huttunen