Partiokannus tiedottaa 8/22

Kiirettä pittää

Syksyn toiminta on jälleen alkanut, ja pakko myöntää, että kiirettä on. Parin vuoden hiljaisemman ajan jälkeen paluu aiempiin kokousaikatauluihin ja muihin menoihin vaatii hiukan totuttelua. Varmaan moni muukin pystyy tähän samaistumaan. On kuitenkin hyvä, että lapsilla ja nuorilla on paljon laadukasta ohjelmaa kuten retket, leirit ja partiotaitokilpailut.

Olettehan muistaneet SuSen Loikan ja Laten Laukan ilmoittautumiset? SuSen Loikan ilmoittautuminen päättyy tällä viikolla, joten kerätkää pian kisavartiot kasaan. Laten Laukkaan on vielä aikaa, mutta nyt on hyvä hetki aloittaa kisoihin valmistautuminen. Onhan köytökset, tulenteko ja ruoanlaitto hallussa? Hyvä, sillä kaksi tarpojasarjan kaksi voittajavartiota pääsevät ensi keväänä osallistumaan pohjoismaisten ystävyyskaupunkien 5-otteluun, joka järjestetään Tanskassa. Nähdään kisoissa!

Syysterveisin

Jari Marvia

Partiokannuksen puheenjohtaja

 

 

Laten Laukka 2022 

Tervetuloa kisaamaan tarpojaikäisten Laten Laukkaan lauantaina 29.10.2022 Itä-Vantaalle! Tällä kertaa kisan tehtävät liittyvät kaikki tavalla tai toisella ruokaan. Kilpailu on päiväkilpailu. Kilpailun tehtäväluettelo julkaistaan partiokannuksen nettisivulla, sekä lähetetään ilmoittautuneille.

Kisassa on tarpojille suunnattu pääsarja ja viimeisen vuoden seikkailijoille tarkoitettu harjoitussarja:

Pääsarjan kisavartion on koostuttava 3–8 tarpojasta. Kisavartioon voi kuulua 1–2 vartionjohtajaa, jotka eivät saa osallistua tehtävien tekemiseen. Pääsarjan kaksi parhaiten menestynyttä vantaalaista tarpojavartiota pääsevät edustamaan Suomea ja Vantaata pohjoismaiseen 5-otteluun Tanskassa ensi toukokuussa!

Harjoitussarjan joukkueen on koostuttava 3–8 seikkailijasta. Joukkeella on oltava yksi tai useampi vähintään 15-vuotias saattaja. Saattajat eivät saa osallistua tehtävien tekemiseen.

Hinta: 35 €/vartio.

Ilmoittautuminen on auki ja päättyy 15.10.2022: https://kuksaan.fi/51446 (pidennetty ajankohta!)

Kilpailun järjestelyistä vastaa Hixi: Aviapartio, Jokihiset, Pyhän Laurin Ritarit, Sotungin Tuliketut ja Tikkurilan Siniset.

 

SuSen Loikka 

Vantaalaisten sudenpentujen ja seikkailijoiden oma partiotaitokisa SuSen Loikka järjestetään lauantaina 8.10.2022 Länsi-Vantaalla. Pääsemme kisoissa seuraamaan Hapsun tarinaa ja opimme samalla, mitä kestävä kehitys voisi meidän jokaisen arjessa tarkoittaa.

Kootkaa oma 4-8 henkinen joukkue (+ 1-2 saattajaa) ja tulkaa mukaan kisoihin! SuSen Loikassa on omat sarjat sudenpennuille ja seikkailijoille.

Ilmoittautuminen on nyt auki ja päättyy 24.9.

https://kuksaan.fi/51447 

Kilpailun järjestelyistä vastaa Kartanopartio, Timanttipartio ja Vantaan Metsänkävijät

 

Mukaan suunnittelemaan vuoden 2023 Pohjoismaisia Johtajapäiviä?

NLT (Nordic Leader Training, suom. Pohjoismaiset Johtajapäivät) on vuosittain järjestettävä tapahtuma, jonka järjestelyvastuu kiertää Partiokannuksen, Ruotsin Huddingen, Norjan Askimin ja Tanskan Lyngbyn välillä. Vuonna 2023 on Partiokannuksen vuoro ja päivät järjestetään Kiljavalla 29.9-1.10.

Tapahtumassa on yli 15-vuotiailla johtajilla tavata toisiaan vaihtelevien teemojen puitteissa. Teemoima on ollut mm. iltanuotio, partion monimuotoisuus sekä leikit ja kisat partiossa . Osallistujia on yleensä n 80.

Ensi vuoden tapahtuma kaipaa suunnitteluun mukaan avoimia, idearikkaita ja luovia johtajia. Tarkoitus on kasata ryhmä, joka ryhtyy ideoimaan viikonlopun kestävää riehaa.  Ryhmä valitsee joukostaan mm. tapahtuman johtajan. Muita tärkeitä osa-alueita ovat mm. muonitus, huolto ja logistiikka, ohjelma, majoitus sekä tietty yhteydenpito pohjoismaisiin ystäviimme.

Jos Sinulla heräsi into ja tunne, että on paljon annettavaa, niin ilmianna itsesi oheisella Formsilla 15.10 mennessä ja tule mukaan ideoimaan Partiokannuksen vuoden 2023 suurinta tapahtumaa.

Lisätietoja voit kysellä Kannuksen KV-vastaavalta Ellalta  , ella-maria.rasanen@partio.fi tai Ari Toivoselta ari.toivonen@partio.fi

 

Ilmoita kiinnostuksesi linkin Formsin kautta: https://forms.office.com/r/t2ziqHUT6z

 

Syyskokous ja elokuvailta 26.10.

Partiokannuksen syyskokous lähestyy. Mitä kaikkea Vantaalla ensi vuonna tapahtuukaan? Keitä nähdään istumassa Partiokannuksen hallituksessa? Ehkä Sinut? Syyskokouksessa on mahdollisuus päästä vaikuttamaan, sillä hallituksessa on tilaa uusille jäsenille ja heidän uunituoreille ajatuksille.

Kannuksen sääntömääräinen syyskokous pidetään 26.10.2022 Kartanonkosken koulun auditoriossa ja etäyhteyksien välityksellä. Varsinainen kokouskutsu lähetetään lippukuntiin noin kaksi viikkoa ennen kokousta.

Syyskokouksen päätteeksi Kannuksen hallitus järjestään elokuvaillan! Tarjolla on pientä elokuvaevästä, joten ilmoittauduthan alla olevan linkin kautta 23.10. mennessä. Elokuva kestää noin 1,5 tuntia. Tapahtuma loppuu viimeistään klo 21.30.

Laita siis päivämäärä kalenteriisi, ilmoittaudu mukaan ja tule paikan päälle kuulemaan mitä Kannuksessa tapahtuu ja ketkä päättävät Vantaan toiminnasta ensi vuonna.

https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=54531