Ömeising Reissu tulee myös ensi vuonna

Autosuunnistuskisa Ömeising Reissu järjestetään myös toukokuussa 2015. Legendaariseen kisaan on enemmän tulijoita kuin paikkoja, joten kannattaa kerätä joukkue kasaan jo joululomalla ja olla nopea tammikuussa alkavan ilmoittautumisen kanssa.

Miksi ÖR saavuttaa niin suuren suosion, joka vuosi? Tässä erään Rekolan Metsäveikon näkemys legendaarisesta ÖR:stä.


ÖR = perinne

Muistan vuosien takaa erään syksyisen suunnitteluviikonlopun. Olimme aloittelevia johtajia ja istuimme partiokololla. Yhtäkkiä ikkunoihin ja seiniin oli ilmestynyt epämääräisiä ÖR-lappuja ja David Hasselhoffin kuvia. Ne aiheuttivat yleistä hämmennystä. Seuraavana keväänä 2006- järjestettiin ensimmäinen Ömeising Reissu -autosuunnistuskilpailu. Silloin se oli täysin rekolalaisten oma juttu. Itse ei oltu mukana, mutta sen verran kovaa hypettämistä kisasta kuultiin jälkeenpäin, että oli pakko ottaa osaa seuraavana vuonna.

Nyt kun kisoja on takana viisi tai kuusi, on tapahtuma muodostunut meille jo keväiseksi perinteeksi. Joukkueiden määrä on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta ja mukaan on tullut koko pääkaupunkiseutu. Tapahtuma paisuikin ihan kunnon kisaksi. Syy siihen, miksi me joka vuosi halutaan mukaan, on mielestäni se että ÖR tarjosi alusta asti jotain aivan uutta. Rastit olivat tosi makeita. Mieleenpainuvimpina rasteina voisi pitää pienkonelentelyn ja köysikiipeilyradan kymmenien metrien korkeudessa. Ei sovi kuitenkaan unohtaa Forssassa kerjäämistä ja linnanneidoksi pukeutumista. On selvää, että rasteja on jouduttu kehittämään matkan varrella. Kaikkea mitä viidellä joukkueella pystyy tekemään, ei välttämättä onnistukaan enää kun joukkueita on kaksikymmentä. Siitä huolimatta rastit ovat pysyneet mielekkäinä ja ennen kaikkea erilaisina.

Toinen asia mikä pitää mukana vuodesta toiseen on maiseman vaihdos. Kun toimii isossa lippukunnassa, usein toiminta on itsenäistä ja pyöritään pienellä alueella. Meidän vaeltajaryhmälle matkan tekeminen on ollut jopa voittamista tärkeämpää (kunnes oikeasti voitetaan). Kun rankan partiokevään päätteeksi pääsee Kotkaan, Raaseporiin tai Mäntsälään tekemään jotain hölmöä, on se yllättävän terapeuttista. Silloin sielu lepää.


Ömeisin Reissussa korostuu parhaiten se mikä partiossa on parasta. Partiossa voi tehdä oikeastaan mitä haluaa. Ei tarvita kuin yksi hullu idea ja järjestäjät sekä lauma hulluja osallistujia, niin kisa on siinä. Meille se on jo perinne. Ehkä taas ensi vuonna? (TE HÄVIITTE!)

Janne Lehtimäki, RMV

Rekolan Akateeminen Mieskuoro