Kaivokselan Delfiinit – Historian Havinaa

Partiolippukunta Kaivokselan Delfiinit on Länsi-Vantaalla Kaivokselassa toimiva sekalippukunta, joka perustettiin vuonna 1963. Alunperin Delfiinit oli tyttölippukunta, joka toimi yhdessä samoihin aikoihin perustetun poikalippukunnan, Vaskivuoren Vartijoiden kanssa. Lippukunnat kuitenkin fuusioituivat pian toiminnan aloittamisen jälkeen, muodostaen Kaivokselaan yhtenäisen partioliikkeen.

 

Nimen tausta ei liity varsinaisesti merellisiin nisäkkäisiin vaan Delphinus– eli delfiini-tähdistöön, johon kuuluu 5 päätähteä. Lippukuntamme lipussa ja logossa taas on Kaivokselan historiallisiin 1700- ja 1800-luvun rautamalmikaivoksiin (sekä tyttölippukuntataustaan) viittaava Venus-symboli. Myös Vaskivuoren Vartijoiden lipusta löytyi aikoinaan sama symboli. Lehtemme nimi on teemaan liittyen Pyöriäinen, tosin lehti on nyt ollut useamman vuoden toimitustauolla.

 

Toimintaympäristömme on muuttunut huomattavasti ympärillämme viimeisen reilun 50 vuoden aikana. Maanviljelyn asteittainen hiipuminen, kasvava positiivinen muutoliike, voimakkaasti kehittyvä kasvukeskus Myyrmäessä ja Kaivokselan kirkon palo v. 2006 ovat vain muutamia esimerkkejä lähialueemme tapahtumista, mitkä ovat muuttaneet toiminta-aluettamme, mutta niistä huolimatta lippukuntamme on jatkanut eteenpäin. Voisikin sanoa, että toimintamme ei ole muuttunut paljoa, vaikka ympärillä maailma on muuttunut.

 

Lippukuntamme on aina ollut kohtuullisen kokoinen, sisältäen nykyään noin 70 jäsentä. Tukikohtanamme on jo useamman kymmenen vuoden ajan toiminut Kaivosvoudintien kiinteistön pommisuoja, joka onkin toiminut kokoisellemme lippukunnalle hyvin. Perinteisin tapahtumamme on nykyisin partioviikolla viikonloppuna järjestettävä Yrjönpäiväntempaus Myyrmäen Liesitorilla, joka on torihenkinen varainkeruutempaus.

 

Huutoja meillä on kaksi; pitkä ja virallinen sekä lyhyt ja ytimekäs.

 

“Taivas mulla päällä pään

Tähtimerkit siellä nään

Otavan ja Kaksosen

Yläpuolel’ kaivosten

Tuolla näen merkin sen

KAIVOKSELAN DELFIINIEN

 

“Kellareiden kasvatit,

KAIVOKSELAN DELFIINIT